Asiakasmaksut ja niiden alentaminen (vanha)

Toimeentulon edellytyksiä vaarantavia asiakasmaksuja ei saa periä.

Asiakasmaksuista säädetään asiakasmaksulainsäädännössä

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä asiakasmaksuista säädetään laissa ja asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Hyvinvointialue voi päättää periä lain sallimia asiakasmaksuja pienempiä maksuja tai antaa maksutta palveluita, joista asiakasmaksulainsäädännön perusteella saisi periä maksun. Palveluista perittävät maksut eivät saa ylittää palveluiden tuotantokustannuksia.

Vammaispalveluiden asiakasmaksut

Monet vammais- ja kehitysvammapalvelut ovat palveluiden asiakkaille asiakasmaksulain mukaisesti maksuttomia, ja ne maksut, joita joistain näistä palveluista saadaan asiakkailta periä (esimerkiksi kehitysvammalain mukaisista palveluista, kuten asumisesta, perittävä ylläpitomaksu), ovat riippumattomia asiakkaan tuloista tai varallisuudesta. Asiakkaan tulot tai varallisuus eivät näin ollen vaikuta hänen oikeuteensa saada kehitysvammalain tai vammaispalvelulain mukaisia palveluja, mikäli hän täyttää palvelujen lakisääteiset myöntämisedellytykset. Asiakkaan tulot tai varallisuus eivät myöskään vaikuta näistä palveluista perittäviin maksuihin.

Poikkeuksena tähän on pitkäaikaisen laitoshoidon maksu, jota saa asiakasmaksulain (7 c, 10 b ja c §:t) perusteella periä enintään 85 % asiakkaan nettotuloista. Laitoshoidon asiakkaalle täytyy kuitenkin aina jäädä vähintään asiakasmaksulaissa säädetty minimikäyttövara, eli 110 euroa käyttöönsä kuukaudessa. Asiakkaan tulot ja varallisuus voivat vaikuttaa myös asumistuen saamiseen ja määrään silloin, kun asiakas asuu palveluasunnossa omalla vuokrasopimuksellaan ja hakee vuokran maksua varten esimerkiksi eläkkeensaajan asumistukea.

Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista voidaan periä vain ylläpitomaksua

Avohuollon asumispalveluista ja perhehoidosta sekä muista kerrallaan yli vuorokauden kestävistä kehitysvammalain nojalla järjestettävistä palveluista saa periä kehitysvammaiselta henkilöltä asiakasmaksulain 4 §:n 2 kohdan perusteella maksua vain ylläpidosta. Vamman vuoksi tarvittavasta toisen henkilön avusta ja tuesta ei saa periä maksua.

Alle 16-vuotiaalle annettavan osittaisen ylläpidon tulee asiakasmaksulain mukaan olla maksutonta. Päiväaikaiset erityishuollon palvelut, kuten kuntouttava päivähoito/varhaiskasvatus, niihin kuuluvine aterioineen ovat näin ollen maksuttomia alle 16-vuotiaille asiakkaille. Sen sijaan silloin, kun alle 16-vuotiaalle annettava erityishuollon palvelu, kuten lyhytaikainen huolenpito, kestää yli vuorokauden kerrallaan, voidaan periä maksu myös alle 16-vuotiaan asiakkaan erityishuollon palveluun liittyvästä ylläpidosta (ks. KHO:2008:82).

Asiakkaalle tulee jäädä riittävät käyttövarat, eivätkä maksut saa estää asiakkaan pääsyä palveluihin

Vammaispalvelu- tai kehitysvammalain mukaisten avohuollon asumispalveluiden osalta asiakasmaksulaissa ei ole säädetty asiakkaan käyttöön kuukausittain jäävän käyttövaran vähimmäismäärää, mutta koska laitoshoitoon sisältyy palveluita ja muita asioita, joista avohuollon palveluiden piirissa oleva asiakas joutuu maksamaan itse, käyttövaran on avohuollossa joka tapauksessa oltava suurempi kuin laitoshoidon osalta säädetty 110 euroa.

Aikaisemmin joissakin kunnissa ja kuntayhtymissä on määritetty kuukausittainen minimikäyttövara myös avohuollon palveluille. Tämä on voitu tehdä esimerkiksi siten, että toimeentulotuen perusosasta on vähennetty ruokamenot, jotka asiakkailta on veloitettu jo osana ylläpitomaksua. Hyvinvointialueiden käytännöt ovat näiltä osin muotoutumassa. Toimeentulotuki on kuitenkin viimesijainen väliaikainen tukimuoto, jolla on tarkoitus auttaa henkilöä selviämään aivan välttämättömimmistä elämän kustannuksista.

Näin ollen voidaan katsoa, että pelkästään toimeentulotuen perusosan (ruokamenoilla vähennettynä) ei tulisi olla lähtökohtana sille, mitä esimerkiksi koko aikuiselämänsä asumispalveluiden piirissä elävälle kehitysvammaiselle henkilölle tulisi jatkuvasti kuukaudessa jäädä omaan käyttöönsä, sillä yhteiskunnan yhdenvertaisena jäsenenä eläminen edellyttää pääsääntöisesti toimeentulolta enemmän kuin että henkilöllä on riittävästi varoja aivan välttämättömiin perusmenoihinsa.

Korkein hallinto-oikeus on korostanut oikeuskäytännössään, etteivät vammaispalveluiden asiakasmaksut joka tapauksessa saa olla sellaisia, että ne tosiasiassa estäisivät asiakkaiden pääsyn heille vamman vuoksi tarpeen oleviin palveluihin.

Asiakasmaksujen perimättä jättäminen ja alentaminen

Jos asiakkaalle jää kuukaudessa käyttöönsä vähemmän varoja kuin mitä hän kohtuullisiin kuluihinsa ja menoihinsa tarvitsee, sosiaalihuollon asiakkaan kannattaa hakea asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista. Asiakasmaksulain 11 §:n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.

Asiakasmaksujen perimättä jättäminen tai alentaminen on ensisijaista suhteessa väliaikaiseksi ja viimesijaiseksi toimeentulon turvaksi tarkoitetun toimeentulotuen hakemiseen. 1.7.2021 voimaan tulleen muutoksen seurauksena asiakasmaksujen alentamista ja poistamista koskevaan asiakasmaksulain 11 §:ssä on säädetty nimenomaisesti, että maksun alentamisen ja perimättä jättämisen on oltava ensisijaista toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitettuun toimeentulotukeen nähden.

Uudistunut laki korostaa siis asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen ensisijaisuutta toimeentuloturvaan nähden. Aikaisemmin jotkut kunnat ja kuntayhtymät ovat asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista haettaessa edellyttäneet, että toimeentulotuen myöntämisedellytykset täyttyisivät. Tällöin on huomioitu myös tietyn minimin ylittävä varallisuus, kuten pankkitalletukset, ja edellytetty tämän varallisuuden käyttämistä ennen kuin asiakasmaksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä. Hyvinvointialueiden käytännöt ovat näiltä osin muotoutumassa.

Asiakasmaksulaissa ei ole toistaiseksi säädetty kovin tarkasti siitä, milloin maksuja on jätettävä perimättä tai alennettava, joten hyvinvointialueilla on tältä osin harkintavaltaa. Niiden tulee kuitenkin asiakkaan sosiaalihuoltoa koskevia päätöksiä tehdessään huomioida sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon asiakaslain mukaisesti ensisijaisesti asiakkaan etu. Lisäksi edellä mainittu lakimuutos, joka korostaa maksujen alentamis- ja poistovelvollisuuden ensisijaisuutta suhteessa toimeentulotukeen, kaventaa hyvinvointialueiden harkintavaltaa asiakasmaksujen alentamisessa ja poistamisessa.

Lainsäädäntö

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki 3.8.1992/734

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetus 9.10.1992/912